torstai 23. tammikuuta 2020

Uusikuu Vesimiehen merkissä 24.01.2020


Perjantaina 24.01. Uusikuu muodostuu Vesimiehen merkissä 04°22. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Vesimiehen merkissä kiinnittää huomion humanitääriseen ymmärrykseen sekä aatteellisia ja kansakuntien rajoja ylittävään veljeyteen. Auringon ja Kuun kohdatessa Vesimiehen merkissä meissä kaikissa herää tarve toimia yhteisön hyväksi ja auttaa kaveria. Voit huomata yllättäen halua kokeilla elämässäsi jotain ihan uutta tai vaikkapa liittyä jonkinlaiseen ryhmätoimintaan.


Vesimiehellä on kyky ajatella abstraktisti ja katsoa tulevaisuuteen uudistunein mielin. Hänellä on tarve tehdä asioita toisin. Vesimies on aivoriihen mestari ja käyttää mielellään kykyään ajatella laatikon ulkopuolelta myös muiden hyödyksi.

Uranus tekee Härän merkistä käsin 2° tarkkaa neliöä Aurinko-Kuu –yhtymälle. Tunteet ailahtelevat ja voit kokea epävarmuutta sekä pelkoa tulevaisuudesta. Tarve tehdä ehkä radikaalejakin muutoksia omassa elämässä on nyt väistämätön. Uranuksen neliö patistaa meitä muutokseen ja osa tuntee myöskin tarvetta vapauttaa itsensä oman arkensa kahleista. Ympäristösi voi kokea sinut erittäin kapinallisena juurikin näiden käänteiden yllätyksellisyyden vuoksi. Olet kuitenkin sisimmässäsi valmistellut itseäsi tuleviin muutoksiin. Jos koet, että muutosta vaativat tilanteet tulevat eteesi puskista, voit kyllä hiljaisena hetkenä huomata ”jotenkin aavistin tämän” –ajatuksen kumpuavan mieleesi. Muista kaiken myllerryksen keskellä, että tämäkin muutos on tarpeellinen ja sen tarkoitus on viedä sinua eteenpäin. Ole siis muuttuvien tilanteiden suhteen avoin ja joustava!

Kalojen merkissä vaikuttava Venus tekee 1° tarkkaa neliötä Jousimiehen merkissä vaikuttavalle Marsille. Venuksen ja Marsin neliö tuo mukanaan haasteita nimenomaan ihmissuhteisiin. Seksuaalista ja kilpailevaa jännitystä on nyt ilmassa. Jos et pääse purkamaan tätä jännitystä, kiukku ja turhautuminen kulminoituu herkästi konfliktiksi.

Kalojen merkissä Neptunus tekee Uudenkuun aikaan Venukselle 3° tarkkaa yhtymää. Tämä tuo mukanaan ihastumista, kenties jopa rakastumisen energiaa. Romantiikka, herkkyys ja kyky nähdä kauneutta ympärillämme liittyy tähän taianomaiseen, mutta sinisilmäiseenkin energiaan.

Neptunus tekee Kalojen merkistä käsin 2° tarkkaa neliötä Jousimiehen merkissä vaikuttavalle Marsille. Omaa tekemistä häiritsee päättämättömyys liian monien vaihtoehtojen välillä. Epävarmuus vaikeuttaa tilannetta. Ehkä suunnittelit asioiden olevan toisin kuin ne nyt ovat. Nyt on tärkeää olla lannistumatta. Älä myöskään sorru epärehellisyyteen päämääräsi tavoittelussa. Neptunuksen neliö Marsille nostattaa juoruilun ja valheiden energiaa, mutta voit itse päättää pysyä niistä loitolla. Nyt on tärkeää olla uhriutumatta. Sen sijaan tee tietoisesti itseluottamusta kasvattavia harjoituksia, niiden avulla saat voimaa luottaa ja uskoa itseesi!

Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 00°-08° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Uusikuu tekee nyt yhtymää 20.-28.01. Vesimiehen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat, neliötä 23.-31.10. Skorpionin merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 19.-27.04. Härän merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 22.-30.07. Leijonan merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt ystävyys, samanhenkisyys ja vapaus.

Uusikuu Vesimiehen merkissä 04°22 perjantaina 24.01. klo 23:42 EET/EEST*.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).



torstai 9. tammikuuta 2020

Kuunpimennys Ravun merkissä 10.01.2020


Perjantaina 10.01. Täysikuu muodostuu Ravun merkissä 20°00. Ravun merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Kauriin merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Tämä Täysikuu on samalla Kuunpimennys. Auringon- ja Kuunpimennys on vaikutukseltaan huomattavasti voimakkaampi kuin normaali Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen. Kuten aina Täydenkuun aikaan Auringon ja Kuun ollessa vastakkaisissa merkeissä, Kuunpimennyksessä on kyse kahden vastakkaisen osapuolen tasapainosta ja niiden suhteesta toisiinsa. Niinpä Kuunpimennys kuin Täysikuukin aktivoi meidän mielessämme usein suhdeteeman, esim. työn ja kodin, fyysisen terveyden ja henkisen tasapainon tai itsenäisyyden ja yhteenkuuluvuuden välisen suhteen. Kuunpimennyksen aikana kiinnitämme huomiomme siihen, mitä tarvitsemme, mitä meiltä puuttuu, mitä haluamme ja olemmeko tyytyväisiä siihen mitä elämässämme on tai mitä siihen kuuluu.

Aurinko säteilee Kauriin merkistä käsin tarkassa oppositiossa Ravun merkissä vaikuttavaan Kuuhun. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Rapu-Kauris -akselilla on kyse yksityisen ja julkisen elämän välisestä tasapainosta. Sisäänpäin suuntautunut Rapu varjelee yksityisyyttään. Moraalinvartija-Kauris hoitaa aina ensisijaisesti velvollisuutensa. Tämä Täysikuu kutsuu meitä ymmärtämään sekä riippuvuuden ympäristöstämme että oman vastuun toiminnastamme ja näiden välisen vuorovaikutuksen. Täydenkuun energia vaatii aina keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole koskaan pitkään toimiva vaihtoehto.
Kauriin merkissä vaikuttavat Saturnus ja Pluto tekevät Täydenkuun aikaan 2° tarkkaa oppositiota Kuulle. Niin ikään Kauriin merkissä vaikuttava Merkurius tekee tarkkaa oppositiota Kuulle. Kauriin merkissä vaikuttaa siis neljän planeetan tiukka 2° stellium. Merkuriuksen oppositio Kuulle vaikeuttaa omien tunteiden ymmärtämistä ja niiden kommunikointia. Tämä johtaa herkästi väärinymmärryksiin, joista vuorostaan seuraa nopeasti väittelyä ja kinastelua. Pyri välttämään ennakkoluuloisten oletusten tekemistä ja tarvittaessa tarkista kuulemasi. Laske kymmeneen aina kun koet tarvetta reagoida nopeasti. Näin vältät harkitsemattomasti tehtyjä liikkeitä ja suojelet itseäsi turhilta harmeilta.

Saturnuksen oppositio Kuulle tuo mukanaan yksinäisyyden tunnetta, surumielisyyttä ja apeutta. Tämä yhdistettynä tunteiden jakamisen vaikeuteen kasvattaa parisuhteessa kylmyyden ja yhteenkuulumattomuuden tunnetta. Tylsyyden tunne ja alakuloisuus tuovat haasteita kaikkien sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen. Velvollisuuksien hoitaminen tuntuu nyt raskaalta. Oma riittämättömyys voi nostattaa syyllisyyden tunnetta. Terveellä pohjalla toimivat suhteet selviävät tästä koetuksesta naarmuitta, mutta huteralla alustalla kamppailevien suhteiden tasapainoa tämä voi horjuttaa merkittävästi.
Pluton oppositio Kuulle herättää tunteiden kaaosta. Toiminnan ja reagoinnin kontrolli on nyt tunteiden intensiivisyyden vuoksi vaikeaa. Voit kokea suuria tunne-elämän tai mielialan muutoksia äärimmäisyydestä toiseen. Myös pelko, mustasukkaisuus, epätoivo ja pakkomielle kuuluvat Pluto oppositio Kuun tunnekirjoon. Jos yrität kieltää tai vältellä näiden tunteiden tunnustamista, voit opposition luonteen omaisesti tietämättäsi delegoida nämä tunteet esim. kumppanillesi. Siinä tapauksessa voit kokea tulleesi kontrolloiduksi tai manipuloiduksi.
Intuitiivinen Kuu Ravun merkissä kamppailee nyt järkiperäisen - mahdollisesti myös negatiivisten kokemusten värittämän - tietoisuuden kanssa. Älä uskottele ajatustesi olevan intuitioa, mutta älä myöskään vähättele intuitiosi älykkyyttä!
Vaikka tammikuun Kuunpimennys näyttää olevan erittäin haasteellinen, sen tarkoitus on asettaa meidät kasvotusten omien tunteiden ja tarpeiden kanssa. Kuunpimennys käynnistää tarvittavat muutokset. Mitään täydellisesti uutta tämä Kuunpimennys ei sinänsä mukanaan tuo, sillä sen pinnalle nostamat tunteet ovat kyteneet sisällämme jo pidempään. Nyt on aika toimia näiden tarpeiden mukaisesti.
Haastavinta tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 16°-24° johtavissa merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris). Täysikuu Ravun merkissä tekee yhtymää 07.-16.07. syntyneen Ravun Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat, neliötä 05.-13.04. syntyneen Oinaan Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja sekä 08.-17.10. syntyneen Vaa’an Auringolle aktivoiden työteeman ja oppositiota 06.-14.01. syntyneen Kauriin Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.
Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt koti, perhe, turvallisuuden tunne, yhteenkuuluvuus ja juuret.
Täysikuu Ravun merkissä 20°00 perjantaina 10.01. klo 21:21 EET*.
Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.
* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).


maanantai 23. joulukuuta 2019

Auringonpimennys Kauriin merkissä 26.12.2019


Torstaina 26.12. Uusikuu muodostuu Kauriin merkissä 04°07. Tämä Uusikuu on samalla Auringonpimennys. Auringon-ja Kuunpimennys on vaikutukseltaan huomattavasti voimakkaampi kuin tavallinen Uusi- ja Täysikuu. Pimennyksen vaikutus yltää aina jopa 6 kuukautta varsinaisen pimennyksen jälkeen. Auringon-ja Kuunpimennykseen liittyy aina uusi alku: jotain vanhaa pitää jättää taakse, jotta jotain uutta voi alkaa.


Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Kauriin merkissä korostaa yksilön vastuun merkitystä niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Myös ammatillinen urakehitys ja/tai sosiaalisen aseman tavoitteet nousevat tämän Auringonpimennyksen myötä esille.

Uusikuu Kauriin merkissä on erittäin suotuisa käytännöllisten ja saavutettavissa olevien tavoitteiden asetteluun. Pragmaattisen Kauriin aikana on luontaista kehittää itseään ja kasvaa ihmisenä kypsemmäksi. Näiden lisäksi kärsivällisyyden ja itsehillinnän kehittäminen kuten myös sitoutuminen, vastuun ottaminen sekä oman rajallisuuden myöntäminen kuuluvat Kauriin ajan teemoihin. Juurikin itsemme rajoittaminen antaa tilaa olennaiselle ja näin voimme keskittää aikamme sekä energiamme juuri siihen, mikä on meille itselle tärkeää. Osa meistä tekee tämän energian rajaamisen vapaaehtoisesti, osa tulee olemaan pakotettu näihin muutoksiin.

Auringonpimennyksen aikaan Uranus tekee Härän merkistä käsin 1° tarkkaa triniä Aurinko-Kuu –yhtymälle. Samaan aikaan Kauriin merkissä vaikuttava Jupiter säteilee Uudenkuun energialle 1° tarkassa yhtymässä. Jupiter tuo mukanaan kasvua ja runsautta, kenties jopa hyvää onnea. Tämä energia suosii myös henkisen kehityksen polulla kulkijaa. Uranuksen trini vaikuttaa tässä yllätyksellisten mahdollisuuksien avautumisen muodossa ja lisää positiivista innostusta. Uranuksen ja Jupiterin vaikuttaessa näin suotuisasti Uudenkuun energiaan voimme kokea odottamattomia onnenpotkuja juuri silloin kun niitä vähiten odotamme.

Auringonpimennyksen energiasta voimme hyötyä niin parisuhteessa kuin työelämässäkin. Auringonpimennyksen vaikutuksen aikaan aloitetut opinnot, pitkät matkat, investoinnit ja yritystoiminta saavat myös nauttia tästä positiivisesta energiasta.

Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 00°-09° johtavissa merkeissä (Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris). Uusikuu tekee nyt yhtymää 22.-31.12. Kauriin merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat, neliötä 22.09.- 01.10. Vaa’an merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 20.-29.03. Oinaan merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 21.-30.06. Ravun merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt ammatti ja ura, sosiaalinen status, saavutukset sekä tavoitteet ja päämäärät.

Uusikuu Kauriin merkissä 04°07 torstaina 26.12. klo 07:13 EET/EEST*.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).

Rauhallista joulua ja hyvää alkavaa vuotta 2020!



keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Täysikuu Kaksosen merkissä 12.12.2019


Torstaina 12.12. Täysikuu muodostuu Kaksosen merkissä 19°52. Kaksosen merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Jousimiehen merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Kaksonen-Jousimies -akselilla huomio kiinnittyy loogisen päättelyn ja avarakatseisen pohdinnan väliseen tasapainoon. Alati uusia virikkeitä etsivän Kaksosen mieli on vilkas ja utelias. Hän tarkkailee ympärillään tapahtuvaa ja tuntuu tietävän kaikesta jotakin. Elämän suurempia kysymyksiä pohtiva Jousimiehen energia etsii puolestaan eettisesti rehellisiä vastauksia maailmanlaajuisesti. Tämä Täysikuu keskittyy tiedon kartuttamisen ja kerätyn tiedon jakamisen väliseen tasapainoon. Täydenkuun energia vaatii aina keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole pitkään toimiva vaihtoehto.

Kauriin merkissä vaikuttavat Saturnus ja Pluto tekevät niin ikään Kauriin merkissä vaikuttavalle Venukselle 1° tarkkaa yhtymää. Saturnuksen yhtymä Venukselle herättää tarkkailemaan sekä parisuhdetta että taloudellista tilannetta realistisesti. Oman tunteen ilmaiseminen on vaikeaa ja moni vaikuttaakin nyt etäiseltä. Toimivassa parisuhteessa olevat selviävät tästä koetuksesta naarmuitta, mutta jo entisestään rakoilevat parisuhteet oireilevat entistä pahemmin. Pluton yhtymä tuo mukanaan entistä intensiivisempää tarvetta tulla huomioiduksi ja rakastetuksi. Nyt on tärkeää tietoisesti pyrkiä välttämään pelon sekä mustasukkaisuuden tunnetta ja niistä kumpuavaa manipulointia. Positiivisessa mielessä Pluton yhtymä Venukselle voi ilmentyä rakkautena ensisilmäyksellä, jossa kumpikin osapuoli voi kokea absoluuttista luottamusta kumppaniinsa ja päästä näin turvallisessa ympäristössä kasvamaan ja kehittymään yksilönä. Pluton yhtymä Saturnukselle vaatii rakenteellista muutosta. Nyt on tärkeää keskittyä oleelliseen ja suoriutua siinä hyvin. Mitä todennäköisemmin tämä edellyttää myös luopumista jostakin, jonka koet vielä itsellesi tärkeäksi, mutta joka ei enää palvele sinua ja tarpeitasi.
Täydenkuun aikaan Saturnus vaikuttaa Kuulle tarkassa kvinkunssissa, Venus tekee Kuulle 1° tarkkaa kvinkunssissa ja Pluton kvinkunssi Kuulle on 2° tarkka. Annetun ja saadun rakkauden välinen epätasapaino voi ilmentyä niin pienenä kinana kuin suurena kriisinäkin. Etäisyyden tunne vaikeuttaa asioiden objektiivista käsittelemistä. Myös työn ja vapaa-ajan välinen epätasapaino voi aiheuttaa ristiriitaa. Ongelmat, joiden prosessointia on pyritty välttelemään, nousevat nyt pinnalle. On tärkeää ymmärtää, että vaikeudet eivät poistu itsestään, vaan ne vaativat tilanteen myöntämistä ja rehelliseltä pohjalta tehtyjä muutoksia. Tiedosta alitajunnasta kumpuavat pelkosi ja yritä käsitellä niitä mahdollisuuksiesi mukaan. Tämä on loistava mahdollisuus tutustua itseesi ja ymmärtää tarpeitasi sekä omaa tapaasi ajatella ja käyttäytyä. Vuoden viimeinen Täysikuu paljastaa pinnan alla kyteviä salaisuuksia!
Haastavinta tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 16°-24° muuttuvissa merkeissä (Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat). Täysikuu Kaksosen merkissä tekee yhtymää 06.-14.06. syntyneen Kaksosen Auringolle aktivoiden egoon liittyvät teemat, neliötä 08.-16.09. syntyneen Neitsyen Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja sekä 06.-14.03. syntyneen Kalojen Auringolle aktivoiden työteeman ja oppositiota 07.-16.12. syntyneen Jousimiehen Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt vuorovaikutus, oppiminen, kirjoittaminen, PR ja lähiympäristö.

Täysikuu Kaksosen merkissä 19°52 torstaina 12.12. klo 07:12 EET/EEST *.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).



sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Uusikuu Jousimiehen merkissä 26.11.2019


Tiistaina 26.11. Uusikuu muodostuu Jousimiehen merkissä 04°03. Uusikuu aloittaa aina uuden syklin Auringon ja Kuun syleillessä toisiaan. Tämä on suotuisaa aikaa aloittaa jotain Uudenkuun merkin teemaan sopivaa, esimerkiksi uusi projekti tai harrastus. Uusikuu Jousimiehen merkissä korostaa horisontin laajentamisen merkitystä itsenäiseen ajatusmalliin pyrittäessä.


Uusikuu Jousimiehen merkissä kiinnittää huomion henkilökohtaisen ymmärryksen ja tietoisuuden kasvattamiseen. Auringon ja Kuun kohdatessa Jousimiehen merkissä meissä jokaisessa herää pieni seikkailija, joka haluaa omien rajojen ylittämisen myötä lisätä henkilökohtaista varmuutta ja optimismia. Seikkailumieli on toki suhtautettava yksilön syntymäkartan energiaan, mutta nyt on helppo nähdä ja kokea itsessään normaalia rohkeampaa toimintaa.

Uranus tekee Härän merkistä käsin 1° tarkkaa kvinkunssia Aurinko-Kuu –yhtymälle. Samaan aikaan Skorpionin merkissä vaikuttava Mars tekee 1° tarkkaa oppositiota Uranukselle. Uranuksen ja Uudenkuun kvinkunssi tuo mukanaan odottamattomia käänteitä, jotka vaativat nopeaa sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Tämä konstellaatio herättää herkästi ärtymystä ja vihaisuutta juurikin tilanteiden ennalta-arvaamattomuuden vuoksi. Pyri olemaan joustava ja varaudu katsomaan asioita uudella tavalla. Nyt on hyvä olla spontaani ja ymmärtää tarttua odottamattomasti ilmaantuviin mahdollisuuksiin.

Uranuksen oppositio Skorpionin merkissä vaikuttavalle Marsille tuo mukanaan levottomuutta ja kärsimättömyyttä. Huolimattomuus ja huomion hajaantuminen nostavat onnettomuusriskiä. Kiukku voi nousta näennäisesti tyhjästä ja tekniset laitteet voivat konstailla. Uranukselle tyypilliset odottamattomat muutokset herättävät spontaania tarvetta reagoida. Skorpionin luonteen mukaisesti Mars vastaa yllätyksiin herkästi ”pois alta” tyyppisellä aggressiolla. Tämä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen tapa elää tuota energiaa. Jos tarvetta, näytä selkeästi rajasi, mutta vältä kostoa tai muuta peruuttamattomalta vaikuttavaa impulsiivista reagointia. Mitä muutoksia tämä oppositio elämääsi tuokin, pidä mielessäsi, että tämä voi myös vaatia omien tavoitteiden muokkaamista tai tapojen muuttamista.

Uranuksen oppositio Marsille kuvastaa myöskin kapinahengen syntymistä. Voit kapinoida muutosta vastaan tai sen puolesta. Jos osaat käyttää tätä energiaa oikealla tavalla hätiköimättä, voit vapautua itseäsi rajoittavista tekijöistä. Tämän konstellaation vahvuus on juurikin turhista rutiiniksi muodostuneista tavoista irrottautumisessa.

Jousimiehen merkissä vaikuttava Jupiter tekee 2° tarkkaa yhtymää Kauriin merkissä vaikuttavaan Venukseen tuoden mukanaan sosiaalisesti aktiivista energiaa. Tämä yhtymä herättää optimismia, anteliaisuutta sekä halua nauttia yhteisistä hetkistä. Nyt on hyvä aika aloittaa uusi parisuhde. Myös pitkät parisuhteet hyötyvät tästä positiivisen energian mukana tulevasta optimistisesta tuulahduksesta. Jos suunnittelet taloudellista hanketta tai sopimusta, Jupiterin ja Venuksen yhtymä väritettynä Jousimiehen optimismilla ja Kauriin realistisuudella antaa sille hyvän perustan.

Haastavinta tämä Uusikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 00°-08° muuttuvissa merkeissä (Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat). Uusikuu tekee nyt yhtymää 22.-30.11. Jousimiehen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden egoon ja itsetuntoon liittyvät teemat, 22.-31.08. Neitsyen neliötä merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja ja 19.-27.02. Kalojen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden työteeman sekä oppositiota 20.-29.05. Kaksosen merkissä syntyneiden Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Uudenkuun rituaalin teemat ovat nyt matkustaminen, oppiminen, tietoisuus, oikeus, henkiset ja filosofiset teemat.

Uusikuu Jousimiehen merkissä 04°03 tiistaina 26.11. klo 17:06 EET/EEST*.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).



lauantai 9. marraskuuta 2019

Täysikuu Härän merkissä 12.11.2019


Tiistaina 12.11. Täysikuu muodostuu Härän merkissä 19°52. Härän merkissä vaikuttava Kuu tekee tarkkaa oppositiota Skorpionin merkissä vaikuttavaan Aurinkoon. Opposition luonteen mukaisesti nämä merkit symbolisoivat toistensa vastakohtia. Härkä-Skorpioni -akselilla huomio kiinnittyy ”minun” ja ”sinun” väliseen tasapainoon. Turvallisuuden tunnetta arvostava Härkä nauttii mukavuudenhaluisena vakaana pysyvästä olosta eikä juurikaan kaipaa muutoksia. Vastakohtaisesti transformatiivisen Skorpionin katse porautuu pinta syvemmälle nostaen epäkohdat päivänvaloon. Tämä Täysikuu keskittyy pysyvyyden ja muutoksen väliseen tasapainoon. Täydenkuun energia vaatii aina keskittymään oppositioakselin kumpaankin ääripäähän. Yhden akselinpään suosiminen toisen hinnalla ei ole pitkään toimiva vaihtoehto.

Perääntyvä Merkurius tekee Täydenkuun aikaan 2° tarkkaa oppositiota Kuulle. Samaan aikaan Saturnus tekee Kauriin merkistä käsin Merkuriukselle 1° tarkkaa sekstiiliä ja 3° tarkkaa triniä Kuulle. Myöskin Kauriin merkissä vaikuttavaa Pluto tekee Merkuriukselle 4° tarkkaa sekstiiliä ja 2° tarkkaa triniä Kuulle. Tämän lisäksi Kalojen merkissä vaikuttava Neptunus säteilee Merkuriukselle 2° tarkassa trinissä ja Kuulle 3° tarkassa sekstiilissä. Saturnuksen, Pluton ja Neptunuksen suotuisat kulmat vaikuttavat erittäin positiivisesti tämän Täydenkuun energiaan. Merkuriuksen oppositio Kuulle tuo mukanaan haasteita omien tunteiden ja ajatusten järjestämiseen. Tämä tietenkin omalta osaltaan vaikeuttaa vuorovaikutusta. Mutta Saturnuksen ja Neptunuksen suosiollinen vaikutus auttaa asioiden reflektoinnin kautta pääsemään parempaan ymmärrykseen. Nyt siis on todella oikea hetki kääntää katse sisään, miettiä omia tarpeita, miten saat ne parhaiten kommunikoitua ja miten voit vapautua omien tunteiden nostattamista esteistä.
Saturnuksen suotuisa vaikutus tuo mukanaan uskoa ja luottamusta. Mitä todennäköisemmin tulet nyt tekemään tärkeitä päätöksiä koskien kotia, perhettä ja/tai parisuhdetta. Ohjauksen ja tuen antaminen sekä vastaanottaminen tapahtuu nyt luonnostaan. Voit myös itse tukeutua vanhemman tai kokeneemman henkilön neuvoon.
Neptunus nostattaa herkkyyttä näkemään omat ja muiden tunteet. Intuitiivisesti tiedät mitä tehdä tai mitä valita. Neptunuksen suotuisan vaikutuksen myötä tämä on hyvää aikaa luovalle toiminnalle, meditoinnille ja muille henkisille harjoitteille. Saturnuksen ja Neptunuksen yhteisvaikutus tuo mukanaan realistista optimismia, joten nyt voit tehdä unelmistasi totta!
Pluton voimalla voit hyödyntää Täydenkuun energioita vaikkapa huonoista tavoista vapautumiseen. Juurikin Pluton suotuisa kulma Kuulle lisää tahdonvoiman lujuutta. Saturnus puolestaan auttaa sinua pysymään päätöksessäsi. Parisuhteessa olevat voivat hyötyä tästä energiasta löytämällä syvemmän ymmärtämisen tason kumppaniaan kohtaan.
Täydenkuun aikaan Jousimiehen merkissä vaikuttava Jupiter tekee tarkkaa sekstiiliä Vaa’an merkissä vaikuttavaan Marsiin. Tämä tuo mukanaan optimistista intoa ja onnekasta onnistumista. Hyödynnä tätä rohkeutta lisäävää energiaa mieleiseesi keholliseen toimintaan. Tartu nyt eteesi tuleviin mahdollisuuksiin!
Haastavinta tämä Täysikuu on kaikille, joilla on henkilökohtaisia planeettoja ja/tai akselipiste 16°-24° kiinteissä merkeissä (Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies). Täysikuu Härän merkissä tekee yhtymää 06.-14.05. syntyneen Härän Auringolle aktivoiden egoon liittyvät teemat, neliötä 08.-16.08. syntyneen Leijonan Auringolle aktivoiden kotiin liittyviä teemoja sekä 05.-13.02. syntyneen Vesimiehen Auringolle aktivoiden työteeman ja oppositiota 08.-16.11. syntyneen Skorpionin Auringolle aktivoiden parisuhdeteeman.

Täydenkuun rituaalin teemat ovat nyt henkinen ja materiaalinen vauraus, hedelmällisyys ja kasvu.
Täysikuu Härän merkissä 19°52 tiistaina 12.11. klo 15:35 EET/EEST *.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.

* Kellonajat ilmoitettu kyseisen päivän virallisella aikavyöhykkeellä (Suomessa EET/talviaika ja EEST/kesäaika).



tiistai 29. lokakuuta 2019

Perääntyvä Merkurius 31.10.2019


Merkurius aloittaa torstaina 31.10. perääntymisen 27°38 Skorpionin merkissä tehden 1° tarkkaa yhtymää Venukseen. Merkuriuksen varsinainen perääntyminen päättyy tällä kertaa 20.11. vaikuttaen Skorpionin merkissä 11°35. Perääntymisen varjovaihe kestää vielä 07.12. asti, jolloin Merkurius on saavuttanut perääntymisliikkeen aloituspisteen.


Merkurius hallitsee vuorovaikutuksen, ajattelun ja sopimusten lisäksi myös liikkumista ja teknisiä laitteita.  Merkuriuksen perääntymisen aikana tehdyt sopimukset ja päätökset ovat usein lyhytkestoisia. Nyt kannattaa välttää esim. teknisten laitteiden ja/tai kulkuvälineiden ostoa ja matkustelua. Matkoja ei aina voi siirtää myöhempään ajankohtaan, siksi on hyvä varautua Merkuriuksen perääntymisen aikana tehtyjen matkojen kohdalla jo ennalta myöhästymisiin ja peruutuksiin. Moni perääntyvän Merkuriuksen aikana ostetuista autoista on mennyt nopeasti uudelleen vaihtoon tai palautettu tehtaalle. Netti, tietokoneet ja muut tekniset laitteet tökkivät ja lakkaavat toimimasta - osa hetkellisesti, osa lopullisesti. Tämän jakson aikana allekirjoitetut työ- ja muut sopimukset ovat harvoin pitkäaikaisia. Sama pätee myös suullisiin sopimuksiin. Mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että sopimuksen lyhytaikaisuus voi olla toisinaan suotuisaakin. Vuorovaikutus on perääntyvän Merkuriuksen aikana usein haastavampaa kuin muina aikoina ja väärinymmärryksiltä on vaikea välttyä. Siksi on hyvä kiinnittää erityisesti huomiota omaan kommunikointiin ja varmistaa, että on itse ymmärtänyt kuulemansa.

Perääntyvä Merkurius on hyvä käyttää menneen läpikäymiseen. Se on oivallinen aika tehdä esim. veroilmoitusta sekä käydä läpi rästiin jääneitä paperitöitä tai siivota kaappeja turhasta tavarasta.

Merkurius viipyy nyt perääntymisensä ajan Skorpionin merkissä. Ajatus kääntyy sisäänpäin ja nyt onkin erittäin hyvä aika arvioida tilanteita, mahdollisuuksia sekä mielipiteitä uudelleen, sillä Skorpionin merkin mukaisesti kyse on nyt uudistusprosessista. Erittäin hyvin tänä aikana toimivat harjoitukset, jotka sisältävät esimerkiksi meditointia ja päiväkirjan pitoa. Näiden harjoitteiden kautta voimme nähdä aiemmin tehdyt ratkaisut uudessa valossa.

Kuten alussa mainitsin, Merkurius tekee heti perääntymisen alussa 1° tarkkaa yhtymää Venukseen. Nyt on helppo löytää oikeat sanat ja kertoa välittämisestä sekä toisen ihmisen merkityksestä elämässäsi. On helppo nähdä ja kertoa, mitä kumppanissasi arvostat ja mitä teitä sinun mielestäsi yhdistää. Tämä energia luo vastakaikua, joten varaudu myöskin kuulemaan vastavuoroisesti kumppanisi kokemuksesta sinusta elämänkumppanina. Nämä sanat tuntuvat lahjalta ja etenkin jos olette käyneet yhdessä vaikeita aikoja läpi, ne kuulostavat yhteisen pakertamisen jälkeen saavutetulta palkintolta. Merkuriuksen ja Venuksen yhtymä voi tuoda mukanaan myös rahallisen palkkion.

Normaalisti Merkuriuksen perääntyminen hankaloittaa keskusteluyhteyttä, mutta nyt kun Merkurius tekee heti perääntymisliikkeen alussa yhtymää Venukseen, keskustelu ja asioista sopiminen sujuu nyt helposti. Siksi tämä onkin aivan loistavaa aikaa löytää harmonisia ratkaisuja erinäisiin tilanteisiin.

Merkuriuksen perääntymisen pysähdyttyä 20.11. se on saavuttanut 11°35 Skorpionin merkissä tehden 1° tarkkaa sekstiiliä Neitsyen merkissä vaikuttavalle Kuulle. Tämä aika suosii sosiaalista kanssakäymistä. Voit huoletta antaa tunteiden ohjata keskustelua, sillä Merkuriuksen ja Kuun välinen pehmeä kulma takaa herkän ja huolehtivan, muita osapuolia huomioivan vireen.

Perääntyvän Merkuriuksen aikana kannattaa muistaa, että mahdollisuuksien rajoissa ratkaisun tekoa on hyvä siirtää tuonnemmaksi. Perääntymissyklin päätyttyä tulet näkemään asiat eri valossa ja silloin tekisit mitä suuremmalla todennäköisyydellä toisenlaisen ratkaisun. Jos mahdollista, odota aina varjovaiheen päättymiseen yli, tämän perääntymisen kohdalla 07.12. asti.

Kuten aina astrologiassa tämä kuvaus pitää suhteuttaa kyseisen planeetan energiaan syntymähoroskoopissasi. Jos planeetta vaikuttaa syntymäkartallasi esim. kriittisen ja varovaisen Neitsyen merkissä, sen energia Leijonassa ei voi tehdä sinusta ylitsepursuavan mahtipontista ja huoletonta, ja päinvastoin.